Ilmastonmuutos 2008

Ilmaston muutos

Ilmastonmuutos tarkoittaa maailmanlaajuista ilmaston lämpenemistä, joka johtuu ihmisen tuottamien kasvihuonekaasujen määrän kasvusta ilmakehässä. Tärkein ihmisen tuottamista kasvihuonekaasuista on hiilidioksidi.

Kasvihuonekaasut toimivat ilmakehässä kasvihuoneen lasiseinien tavoin, eli ne päästävät auringosta tulevan valon läpi maapallolle, mutta eivät kaikkea maapallosta heijastuvaa lämpösäteilyä takaisin avaruuteen. Kun kasvihuonekaasujen osuus ilmakehässä kasvaa, yhä suurempi osa auringon säteilystä jää lämmittämään maapalloa. Tätä sanotaan kasvihuoneilmiöksi. Ilmastonmuutos johtuu kasvihuoneilmiön voimistumisesta.

Mistä sen huomaa?

Oletko havainnut kuinka talvet ovat lyhentyneet, lunta ei ole enää talvisin Etelä-Suomessa, kesät ovat lämmnennet ja pidentyneet. Jos sinä et ole huomannut minkään muuttuneen, luonto on huomannut: Kasvit aloittavat kukintonsa jo maalis - huhtikuussa, muuttolinnut palaavat kuukautta ennen kuin niiden pitäisi. Keskieurooppalaisia lintuja nähdään Suomessa. Miksi? Siksi koska pohjoinen pallonpuolisko on lämpenemässä ilmastollisesti keskieuroopan tasolle.

Lämpeneminen vaikuttaa myös Suomessa. 2007 tilastojen mukaan jäät lähtivät maan etelä- ja keskiosasta selvästi tavanomaista aiemmin, pintavedet olivat koko toukokuun ajan pari astetta keskiarvojen yläpuolella. Tavallista varhaisemman kevään myötä toukokuun haihduntasumma sekä maalta, kasvillisuudesta että vesistöistä oli keskimääräistä suurempi maan etelä- ja keskiosassa. Järvistä haihtui vesistömallilaskelmien mukaan toukokuussa maan eteläosassa jopa yli 100 mm ja maa-alueiltakin yli 70 mm.

Koska ilmasto on lämpenemässä pohjoisessa, se vaikuttaa valtavien napajäätiköiden sulamiseen. Kun jäätiköt sulavat, sulanut vesi nostaa merenvedenpintaa useita senttejä, kaikkialla, koko maapallolla. Samalla se jäädyttää vettä, joka edelleen vaikuttaa ilmastoon ratkaisevasti. mm: skandinavialle tärkeä ilmastontekijä golf virta voi kadota kokonaan, joka vaikuttaa dramaattisesti koko Skandinavian ilmastoon.

Mistä se aiheutuu?

Ilmaston lämpeneminen johtuu suurimmalta osalta kasvihuonekaasujen voimakkaasta lisääntymisessä ilmakehässä. Kasvihuoneilmiö on kaasukehän prosessi, jossa kaasukehän kaasut imevät itseensä ja säteilevät infrapunasäteilyä lämmittäen planeetan ilmakehää ja pintaa. Ilmiön nimi tulee siitä, että auringonvalo lämmittää kasvihuoneen ulkoilmaa lämpimämmäksi.

Tärkeimpiä ihmisen tuottamia kasvihuonekaasuja ovat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4) ja dityppioksidi (N2O). Hiilidioksidin määrä on ihmisen toiminnan seurauksena kasvanut kolmanneksella esiteolliseen aikaan verrattuna, ja metaanin pitoisuus on noussut yli kaksinkertaiseksi. Hiilidioksidin pitoisuus on ihmistoiminnan takia korkeammalla kuin koskaan aiemmin 20 miljoonaan vuoteen.