3. Ilmastonmuutos - Ongelmat
Mikä aiheuttaa ilmastonmuutosta?
Ihmisen toiminta
Ihminen tuottaa toiminnassaan kasvihuonekaasuja. Autoilussa ja teollisuudessa syntyneet pienhiukkaset,
hiilidioksidi sekä dityppioksidit ja mm. kaatopaikkojen tuottama metaani jäävät ilmakehään.
Niiden määrän lisääntyessä ne sitovat yhä enemmän maapallolta lähtevää lämpösäteilyä itseensä
Kaksinkertaistuneiden hiilidioksidipitoisuuksien arvioidaan nostavan maapallon keskilämpötilaa
1,5-4,5 asteella. Jos pitoisuudet kasvavat tätäkin enemmän, lämpötila jatkaa kasvamistaan.
Päiväntasaajan läheisyydessä alueet lämpenevät vähiten, napojen läheiset alueet eniten.
Teollisuus
Eniten kasvihuonekaasuja pääsee ilmaan fossiilisten polttoaineiden käytön seurauksena.
Fossiilisia polttoaineita ovat hiili, öljy ja maakaasu. Niitä käytetään teollisuudessa ja
liikenteessä.
Kasvihuonekaasut
Jotkut ilmakehän kaasut päästävät avaruudesta tulevan säteilyn läpi maapallolle,
mutta eivät ulosmenevää säteilyä. Näitä kaasuja kutsutaan kasvihuonekaasuiksi.
Kaikkein eniten kasvihuoneilmiön voimistumiseen vaikuttaa ilmakehän hiilidioksidi.
Ihmisten aiheuttamia ylimääräisiä kasvihuonekaasuja ovat hiilidioksidi, metaani,
CFC-yhdisteet, typpioksiduuli ja otsoni. Yleisin luonnon oma kasvihuonekaasu on vesihöyry.
Fossiilisten polttoaineiden polttaminen lisää ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta.
Hiilidioksidia syntyy, kun orgaaninen, hiiltä sisältävä aine, palaa. Myös kotimaiset
polttoaineet, kuten turve, puu ja hake muodostavat palaessaan hiilidioksidia. Lisäksi orgaanisen
aineen palaessa syntyy vesihöyryä, kuten esimerkiksi maakaasun (metaanin) palaessa.
Metsien hävittäminen vähentää hiilidioksidin sitoutumista kasvillisuuteen. Ennen ihmistä
maapallolla oli noin 60 miljoonaa neliökilometria metsää, nykyisin vain 40. Erityisen paljon on
tuhottu sademetsiä, joiden hiilidioksidin sitomiskyky on suurin. Myös meret sitovat suuria määriä hiilidioksidia. Hiilidioksidi liukenee helpommin kylmään kuin
lämpimään veteen. Tämän takia kasvihuoneilmiön voimistuessa ja merien lämmetessä hiilidioksidia
sitoutuu meriin yhä vähemmän.
Hiilidioksidi on myös elintärkeä elämää ylläpitävä kaasu. Sitä esiintyy luonnossa yhtenä ilman
aineosana (n. 0,03 %) sekä liuenneena veteen. Kasvit tarvitsevat hiilidioksidia yhteyttämiseen
Ilmastonmuutos kiihdyttää otsonikatoa, sillä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvaessa
alailmakehä lämpenee ja yläilmakehä jäähtyy. Yläilmakehän lämpötilan laskiessa vesihöyry
tiivistyy herkemmin. Stratosfäärin kylmissä lämpötiloissa (noin – 80 astetta) syntyvissä
jääkidepilvissä tapahtuu kemiallisia reaktioita, jotka johtavat CFC-yhdisteiden kloorin ja
halonien bromin vapautumiseen.
Metaani
Ihmisen toiminta vaikuttaa metaanin pitoisuuksiin merkittävästi. Metaani on noin 23 kertaa
voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Ilmakehän metaanipitoisuus on nykyään noin
1,75 ppm, ja vuotuinen kasvuvauhti luokkaa puoli prosenttia vuodessa. Metaanin (CH4)pitoisuus on
kaksinkertaistunut esiteollisesta ajasta, ja sen eliniäksi ilmakehässä arvioidaan noin 9-15
vuotta. Metaanipäästöistä noin 70 % on ihmisen toiminnan aiheuttamia. Suurimmat lähteet ovat
fossiiliset polttoaineet, riisinviljely, nautakarja, kaatopaikat ja jätevedenkäsittely.
Erityisesti pohjoisen pallonpuoliskon merien pohjassa ja Siperian ikiroudassa on arvioitu
olevan jopa 80 000 kertaa enemmän polttoaineeksi sopivaa metaanikaasua kuin kaikissa tunnetuissa
maakaasuesiintymissä yhteensä. Metaaniklatraatit ovat valkoista huokoista jäätä, jossa vesijään
kiderakenne sulkee metaanikaasun sisäänsä. Klatraatteja syntyy arktisilla alueilla nykyäänkin,
kun vanhojen kasvien jäännösten maatuessa vapautuu metaania, joka ikiroutakerroksessa sitoutuu
vesimolekyyleihin. Tästä syystä metaaniklatraatteja esiintyy todennäköisesti lähes kaikkialla
Siperiassa ja muualla pohjoisella tundravyöhykkeellä ja mahdollisesti myös Grönlannin mannerjään
alla.
Klatraatti alkaa purkaa metaania, kun Maan keskilämpötila on noussut 5 astetta. Metaani on
todella voimakas kasvihuonekaasu, joka voimistaa kasvihuoneilmiötä rajusti ja aiheuttaa
maapallolle läkähdyttävän helteen. Teoria väittää, että Siperian jättiläismäiset
tulivuorenpurkaukset olisivat purkaneet ilmakehään lämmittävää hiilidioksidia, ehkäpä jopa
40 biljoonaa tonnia, jolloin valtamerien klatraatit olisivat lämmenneeet ja vapauttaneet
metaania, joka olisi lämmittänyt rajusti maata.
Todennäköisesti permikausi on päättynyt maan alta tulleeseen vaikutukseen.
Siperiassa tiedetään tapahtuneen suunnilleen tuona aikana, noin 245 miljoonaa vuotta sitten,
valtavia räjähdysmäisiä tulivuorenpurkauksia. Siperiassa sijaitsevien entisten purkausalueiden
koko on lähes Länsi-Euroopan luokkaa. Purkaus vapautti ilmakehään suunnattoman määrän
hiilidioksidia, joka voimisti kasvihuoneilmiötä. Kasvihuoneilmiön aiheuttamasta ilmaston
lämpenemisestä aiheutui voimakas ketjureaktio, joka muun muassa vapautti merenpohjien
metaanihydraatista ilmakehään suunnattomat määrät metaania.
Lämpötila nousee maapallon napa-alueilla jo nyt kaksi kertaa nopeammin kuin maapallolla
keskimäärin. Arktisten alueiden lämpeneminen voimistaa ilmastonmuutosta entisestään, sillä
jäätiköiden ja lumen sulaessa auringonvaloa heijastuu takaisin avaruuteen yhä vähemmän. Näin
ilmastonmuutos alkaa ruokkia itse itseään. Lämpeneminen aiheutta uuden vielä huolestuttavamman ongelman
kun maankuoreen varastoitunut metaani vapautuu ikiroudan sulaessa ilmakehään.
Kuten edellä kerrottiin, metaani on parikymmentä kertaa vahvempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.