30 kesäkuu lauantai
Ala-Lemussa (Kaarina)
Hevonkorvessa (Paimio)
Kissanpiiskaajankujalla (Kristiinankaupunki)
Hiljaisten miesten laaksossa (Tampere)
Jalanluiskahtamavaaralla (Inari)
Kukkuussa (Kuopion ja Joensuun välillä)
Nahkahousuissa (saari Lauttasaaren edustalla)
Pummimiehentiellä (Laanila, Oulu)
Ruustinnanpillussa (Olujärvi)
Horonpohjassa (Laukaa, Vihtavuoren taajaama)
Paratiisissa (Oulaisten ja Ylivieskan välillä)
29 kesäkuu perjantai

Yöradiossa on tullut viimeaikona vanhoja 60 luvun biisejä, jotka herättävät haikeata muistoja lapsuudesta. Silloin joskus kuuntelin öisin radio Luxenburgia ja sen listoja. Aika useat tämän hetken yöradiossa soitetuista kappaleista kuuntelin joskus 60 luvulla ensiesityksinä silloisesta "yöradiosta" vai pitäisikö sanoa piraattiasemalta. Sen aikaiset sihinät ja sähinät kuuluivat tunnelmaan aseman kuuluvuuden muuttuessa tasaisin väliajoin. Minulla oli silloin Philipsin kannettava kasettisoitin. Se oli hieno mankka, jossa oli sen aikaista tunnelmaa. Kuvassa taitaa olla Grundig joka oli samannäköinen.
28 kesäkuu torstai
Täytyy nyt vähän yrittää, eli Täällä harrastetaan ja opiskellaan tanssia.
Ei minulla mitään kunnon tanssikuvaa ole, joten laitetaan sitten säälittävä kukkakuva,
- tanssiin tarvitaan aina kaksi. Jos on oikein mielikuvitusta Bolerossa taitaa olla
tämäntyylinen asento kuin näillä kukilla. (seli, seli..)
28 kesäkuu torstai
Kuka vielä voi väittää etteikö ilmasto olisi muuttumassa?
- Englannissa on satanut yhdessä vuorokaudessa kahden kuukauden sademäärät ja jälki on murheellista
- Itäisessä euroopassa, mm Romaniassa kuollut yli 40 ihmistä kuumuuteen. Lämpötila noussut yli
+40 asteen.
- Etelä-Afrikassa satanut lunta useita senttejä, jollaista ei ole koettu sitten 1980 vuoden.
- Ruotsin viimesyksyiset hirmumyrskytuulet saavat jatkoa Etelä-Ruotsin kaatosateista.
27 kesäkuu keskiviikko

Turussa sadellut koko päivän, siitä huolimatta kävin lenkillä kuvaamassa. Pitkästä aikaa jotenkin onnistuneen oloinen kuva. En ole paljon edes kuvaillut viimeaikoina.
26 kesäkuu tiistai

Tämän iän pitäisi kuulemma aiheuttaa villitystä, mutta minulle iski masennus miten vähän sitä on saanut elämässään aikaiseksi, 50 sentin kahvin vuosipäivänä, plääh!!!! :(
25 kesäkuu maanantai
Toisinaan ihmiset ovat uskomattoman hajamielisiä. Eräs pitää lankapuhelinta kotonaan siksi että löytäisi soittamalla kännykkänsä, toisen perheen tärkeä kapistus on vaijerileikkurit, ovat hukanneet 18 polkupyörän vaijerilukon avainta.
24 kesäkuu sunnuntai
Harvinaisen rauhallinen juhannus, niin täällä kuin muuallakin, vaikka ilmat olivat mitä parhaimmat. Jotenkin tuntuu että juhlat rauhoittuisivat vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän, vai tuntuuko se vain siltä?
Joskus lavatanssien aikaan, 60-70 luvulla esimerkiksi Vehmassalmen lavalla yleisö oikein pelkäsi koska se pakollinen joukkotappelu alkaa.
23 kesäkuu lauantai

Puolivuosisataa täynnä - tänään.
"Parasta ennen 23.06.3007" –päiväys ei ole viimeinen käyttöpäivä, vaan sen jälkeenkin oikein säilytettynä tuote on käyttökelpoista muutamia vuosia.
Aivan mahtavia piirrossarjakuva juttuja täällä vaikka blogin nimi on "En vaan osaa" niin kyllä tämä tyttö osaa!
22 kesäkuu perjantai

Hyvää juhannusta kaikille! Pitäkää huolta toisistanne!
Ei mitään suunnitelmia juhannukseksi, siinä se menee kuin mikä tahansa viikonloppu, kotosalla. Hiljaista tulee olemaan, kaikki ovat juhlimassa tai mökeillään viettämässä keskikesän suurta juhlaa.
Tulee kait grillattua makkaraa pihagrillissä, uusia perunia kotona, mansikoita. Juhannussaunaan pääsee lauantaina, täytyy tehdä vihta, kuunnellaan yöradiota, nautitaan kesäyöstä.
Eräällä sivulla oli kysely Missä vietät juhannusta?
23% Kotona, ei sen kummallisempi viikonloppu.
16% Juhlissa, baarissa, kadulla; kännissä nyt kumminkin.
15% Mökillä perheen kanssa.
11% Mökillä kavereiden kanssa.
11% Jossain muualla.
10% Yksin
10% En tiedä
Keskipäiväntasaus eilen, tästä ne päivät taas alkavat lyhenemään.
50 vuotta sitten almanakassa puhuttiin porvarillisesta hämärästä. En ollut koskaan kuullut moisesta, joten siitä piti ottaa selvää:
Hämärän eri asteet
* Porvarillinen hämärä (engl. civil twilight): Aurinko on 0 - 6 astetta horisontin alapuolella.
Nimi tulee siitä että keskiajalla käsityöläiset eli porvarit näkivät vielä työskennellä.
Kirkkaimmat tähdet tulevat esiin.
* Merimieshämärä (nauttinen hämärä) (engl. nautical twilight tai military twilight): Aurinko on 6 - 12 astetta
horisontin alapuolella. Saanut nimensä siitä kun horisontti on vielä selkeästi näkyvissä ja
tähtiä alkaa näkyä taivaalla yhä enemmän ja entisaikojen merenkulkijat pystyivät käyttämään
sekstanttia sijaintinsa määrittämiseen.
* Astronominen hämärä (engl astronomical twilight): Aurinko on 12 - 18 astetta horisontin
alapuolella. Tähtitieteellisiä havaintoja voi jo aloitella, mutta horisontissa on vielä kajoa.
* Pimeys: Aurinko on enemmän kuin 18 astetta horisontin alapuolella.
Hämärän alkuvaiheessa tapahtuu sininen hetki, joka on erityisen suosittu valokuvauksen
ajankohta.
21 kesäkuu torstai
Juhannuksena tehtiin ennen monenlaisia taikoja lähinnä naimaonnea ja tulevaisuutta varten. Juhannustaiat eivät edelleenkään ole poissa muodista, joskin ne ovat vähentyneet ja pinnallistuneet huomattavasti. Monet taioista tähtäsivät ennustuksiin tulevasta, varsinkin aviomiehen laadusta ja naimaonnesta, ja toisilla taioilla naimaonnea pyrittiin parantamaan. Naimisiinmenoon ja lempeen liittyvät taiat liittyvät erityisesti juhannukseen, sillä se on ollut muun muassa hedelmällisyyden juhla. Juhannustaioista monet tehtiin alasti.
Yleinen nykypäiviin säilynyt taika on tapa laittaa paikkakunnasta ja perinteestä riippuen juuri tietty määrä, esimerkiksi seitsemän tai yhdeksän erilaista kukkaa tyynyn alle juhannusyöksi. Nukkuessa pitäisi sitten aviopuolison ilmaantua unessa.
Toinen yleinen taika nykyisin on kävellä juhannussaunan yhteydessä takapuoli edellä kohti puupinoa. Mihin halkoon takapuoli osuu, sellaisen rakastajan saa. Jos halko on halkaistu, se on jo toisen naisen varattu mies, jos se on kokonainen, se tulee täysin omaksi.
Juhannuskokko tehtiin ennen korkealle mäelle, jotta se näkyisi kauas. Siinä saatettiin uhrata viljaa ja eläimiä - varsinkin mustia eläimiä. Tämä liittyy värisymboliikkaan: valo voittaa pimeyden. Vasta 1800-luvulla porvarillinen rantaromantiikka siirsi kokot vesien ääreen. Ehkä paloturvallisuuskin oli takana.
20 kesäkuu keskiviikko

No niin, kisailu aiheutti valtaisin suosion, yksi henkilö vastasi kysymykseen. Kiitos Angie!
Oikea vastaus on: Tiger Woods ja viimeinen pelipäivä golf peleissä. Tiger Wood käyttää aina viimeisenä pelipäivänään punaista paitaa. Punainen on Kreikan jumalien väri sekä voiton väri. (Red is the Greek gods color and the color of victory.)
19 kesäkuu tiistai

Laitetaampa harmaat aivosolut liikkeelle ja tehdäämpä näin juhannusviikon kunniaksi oikea tietokilpailukysymys, ja vieläpä vaikea sellainen:) Tästä on vaikeaa hakea googlettamalla tietoa, joten tämä täytyy hoksata tai tietää. Papukaijamerkki ja kunniaa tietäjille luvassa.
Kysymys: Kuka urheilija kysymyksessä ja mikä pelipäivä? Kuvassa vihje ja kysymys on kesälajista joka ei ole olympialaisissa.
18 kesäkuu maanantai

Juhannusviikon voisi sanoa olevan parasta keskikesän aikaa. Kuunnellut yöradiota, nauttinut hyvästä musiikista, nukahtanut joskus aamuyöstä, syönyt uusia perunia, kuvannut oravaa kotipihassa, pyöräillyt ruissalossa. Mukavaa:)
Hieman harmittaa ne kaikki tuhannet hyvät linkit jotka menivät vanhan selaimen mukana.
17 kesäkuu sunnuntai

Vihdoinkin kone kunnossa, monia kokemuksia rikkaampana.
Kun vaihtaa emoa n 3-5 vuoden välein, niin tällä kertaa kehitys kulkee eteenpäin niin nopeasti ettei tahdo enää pysyä mukana.
Lyhyesti: Oikeastaan emolevy teknologia ei ole kehittynyt niinkään, mutta kiintolevyteknologia on,
Nyt samaan koneeseen ei voi asentaa enää "vanhaa" polttavaa cd asemaa sekä kahta
kiintolevyä. Uutuutena
on tullut Serial Ata kiintolevyjen osalta.
Mikä Serial ATA sitten on? Kyseessä on uuden sukupolven liitäntä kiintolevyille ja CD/DVD-asemille, joka korvaa vanhentuneen ja kömpelön rinnakkaisliitännän (Paraller ATA). Serial ATA 1.0:n ominaisuuksiin kuuluu 150 megatavun siirtonopeus sekunnissa, helpot ja yksinkertaiset liittimet sekä ohut liitäntäjohto helpottamaan esimerkiksi OEM-koneiden ilmanvirtausta. Serial ATA on yhteensopiva nykyisten rinnakkaisliitäntää käyttävien kiintolevyjen kanssa, joten käyttöjärjestelmä tunnistaa SATA-kiintolevyt ilman ongelmia. Serial ATA levyt tarvitsevat myös erilaisen virtaliittimen. Toistaiseksi kovinkaan monet virtalähteet eivät vielä sisällä 15-pinnistä litteää liitintä vaan on käytettävä erillistä adapteria.
Kun sitten joutuu hankkimaan tälläisen uuden Serial Ata kiintolevyn, se tietenkin on tyhjä ja myytävät win xp versiot ovat yleensä sellaisia jotka päivittävät jo olemassa olevan käyttöjärjestelmän. Siinä yksi ongelma, millä asennat xp:n tyhjälle kiintolevylle?
Emolla on enää vain yksi ide liitäntä (ennen oli kaksi cd:lle sekä kiintolevyille). Eli nyt voi ketjuttaa vanhaan ide liittimeen enään yhden cd sekä kiintolevyn. Muut tulevat sitten tähän uuteen Serial Ata systeemiin.
Uudet Serial Ata liittimet
Merkittävimpänä Serial ATA-liitännän tuomana etuna voidaan pitää yksinkertaisuutta. SATA-kaapelin koko leveyssuunnassa on vain sentin luokkaa, kun taas IDE-kaapelin leveys on useampia senttimetrejä. Tähän asti IDE-kiintolevyt ovat vaatineet myös [master/slave]-jumpperoinnin asettamista, mutta SATA-laitteet eivät enää vaadi nastojen yhteenkytkemistä. Serial ATA-liitäntään voidaan kytkeä kaikenlaisia massamuistiasemia, kuten esimerkiksi CDRW-asemia, DVD-asemia ja kiintolevyjä - aivan kuten IDE-väyläänkin.
Onnistuneen asennuksien jälkeen sitten katosivat verkkoyhteydet lähes kahdeksi päiväksi. Koneessa tai laitteissa ei ollut vikaa, mutta yhteyttä en saanut millään, kunnes se tänään illalla ilmestyi takaisin yhtäkkiä. Mystillinen juttu.
Kun joudut aloittamaan tyhjältä kiintolevyltä, kaikki ohjelmat täytyy asentaa uudestaan, kaikki salasanat täytyy muistaa, kaikki lisähörpäkkeet täytyy asentaa selaimeen, pakkausohjelmat pitää etsiä ja asentaa, ja vaikka mitä. Siinäpä sitä onkin tekemistä ja ihmettelemistä muutamiksi tunneiksi.
16 kesäkuu lauantai
Uusi kone alla, tai oikeastaan uudet sisukset, eli ostin uuden emon, prosessorin, coolerin sekä muistia. Yleensä tälläisiin emon vaihtoihin menee n.15 minuuttia, nyt olen taistellu tämän kanssa jo kaksi päivää, mitä ihmeellisten ongelmien kanssa. Lisää opettavaisia kertomuksia myöhemmim.
14 kesäkuu torstai

Olipa mielenkiintoinen aihe - ääni, jota on vaikea valokuvata. Ensikerralla voisi olla aiheena tuoksu:)
"Ääni on äänilähteen mekaanisen liikkeen aiheuttamaa aaltoliikettä, joka leviää äänilähteestä sitä ympäröivään kiinteään, nestemäiseen tai kaasumaiseen väliaineeseen. Kaasuissa ja nesteissä etenee vain pitkittäinen aaltoliike, kiinteissä aineissa esiintyy myös poikittaisia aaltoja. Yleensä äänen yhteydessä puhutaan myös vastaanottajasta, jonka korva tai muu ääntä aistiva elin reagoi väliaineen liikkeeseen ja aiheuttaa kuuloaistimuksen aivoissa." Lähde: Wikipedia
Pieneen tilaan ovat saaneet mahtumaan laitteen joka tallentaa neljä tuntia hyvälaatuista musiikkia. 10 vuotta sitten tuskin tälläisestä edes haaveiltii. Nyt näitä mp3 soittimia on jokaisella muksulla, ja nykyisinhän kännykkäänkin voi tallentaa musiikkia ja kuunnella sitä mp3 soittimen tavoin. Niin se kehitys kulkee eteenpäin.
Liittyyhän tämänkertainen aihe edelliseen postaukseenkin, Genesikseen.
12 kesäkuu tiistai

Harmi kun en päässyt eilen Genesiksen konserttiin, joka olisi ollut vuosisadan tapaus. Tarkoitus oli kyllä ostaa liput heti vuoden alussa, mutta ikävä jäi silloin ostamatta näillä tuloilla.
Uudelta best of albumilta "Turn it a again" kaunis "Many too many" joka julkaistiin 1978 albumilta "And Then There Were Three". Tulee mieleen 60-luvun tunnelmat, Genesiksen ensimmäiset albumit, Procol Harum, Moody blues....
11 kesäkuu maanantai
tälläinen: Tarkoituksena on mennä Wikipedian sivulle ja valita vastaukseksi aina satunnainen artikkeli.
10 kesäkuu sunnuntai

Nikon D70 kamerasta ja yleensäkin digikuvauksesta:
Kannattaa opetella käyttämään omia valintojaan, jonka voi aloittaa A tai S kohdasta jolloin:
A = käyttäjä valitsee itse aukon ja kamera huolehtii suljinnopeudesta
S = käyttäjä valitsee suljinnopeuden ja kamera huolehtii aukosta
M = käyttäjä valitsee molemmat itse.
P = tilassa voi myös itse valita erilaisia suljinnopeuksia ja aukon yhdistelmiä jotka kamera säätää aukon
ja suljinajan optimaaliseksi useimmissa tilanteissa. Muistaakseni tässä kohdassa piti objektiivissä olla mikroprosessori.
Yleensä jo hieman kuvanneet kannattaa kokeilla tuota P asentoa ja katsoa kuinka kuvat onnistuvat
ja millainen vaikutus asetuksilla on kuvaan. Kokeilemalla oppii parhaiten. ja sitten kun taidot
karttuvat voi itse alkaa kokeilemaan ja miettimään aukkoja sekä suljinnopeuksia
erilaisilla valoisuuksilla.
Perusääntöjä:
Suuri aukko (pieni lukema) f 1,8 / 2 / 2,8 / 4 / 5,6
- pieni terävyysalue (digikameroilla suurempi kuin perinteisillä)
Pieni aukko (suuri lukema) f 8 / 11 / 16 / 22 / 32
- suuri syväterävyys
- objektiivin toistokyky on yleensä paras hiukan himmennettynä
Yleisimmät suljinajat ovat:
1/1000, 1/500, 1/250, 1/125, 1/60, 1/30, 1/15, 1/8 jne. sekunttia
Hyvä muistaa myös jalusta tai tuki, sillä käytännössä ihminen ei pysty pitämään kättään vakaana kuvattaessa
hitaammalla aukoilla kuin 1/60sec.
Täältä löytyy hyviä yksinkertaisia neuvoja
digikuvaukseen: Pikselin valokuvaus opas
Pyöräilystä

Sadat alastomat pyöräilijät kiertelivät lauantaina Lontoon ja muiden Euroopan kaupunkien katuja mielenosoituksena öljyriippuvuutta ja autokulttuuria vastaan. Muu liikenne pysähtyi ja jalankulkijat pysähtyivät tuijottamaan, kun nakuilijat pyöräilivät Lontoon nähtävyyksistä toiseen, soittaen pillejä ja heiluttaen lippuja, joissa luki "Oikeuksia pyörille". Ranskan television mukaan noin 400 pyöräilijää oli osallistunut Pariisissa pidettyyn marssiin ja Lontoossa alastomia pyöräilijöitä oli yli 700.
Miksei tuollaisia "mukavia" kesätapahtumia ole koskaan suomessa...
9 kesäkuu lauantai
Tämä oli pakko laittaa ja kuunnella! Mari-Leen "Rahutu tuhkatriinu" live
Aamulla 8:00 oli jo +25 astetta lämmintä. Ei tarvitse ainakaan palella:) Rannat ovat täynnä auringonpalvojia ja uimareita. Minä en jaksaisi istua rannalla tuntikausia millään paahtavassa auringonpaisteessa. Siellä ne loputkit mehut kyllä katoavat. Vuosia sitten olin Portugalissa kesällä ja erehdyin muun seurueen mukana rannalla. Tunnin päästä olin jo sananmukaisesti aivan kypsä. En siis ole oikein rantaleijona ihminen.
Kumma juttu, ensin sitä odottaa koko talven kesää että pääsisi kuvaamaan vihreyttä ja luontoa, mutta ihmeellistä kyllä, olen kuvaillut viimeaikoina oikeastaan aika vähän.
8 kesäkuu perjantai
8.6 Salomonin päivä, jonka uskottiin säätävän ilmoja: millaista oli sää Salomonin päivänä, sellaista oli sää heinä-elokuussa.
Vaikka on ollut tälläisiä helteitä, hyttysiä ei mielestäni ole liiemmilti näkynyt, eikä varmaan moni niitä kaipaa. Saisi nämä heltteet kuitenkin hiljalleen hellittää, ihan vetämätön olo.
7 kesäkuu torstai
maanantai.org:in inspiroimana, taso ei kyllä ole lähelläkään sitä.
Kuvassa 50-luvulta oleva Venäläisvalmisteinen Smena 6 kamera jota tehtiin 1952 alkaen 12 eri versiota.
Kone on mikä tahansa mekaaninen tai sähköinen väline, jota käytetään jonkin työn suorittamiseen ihmistä suuremmalla teholla tai pidempiaikaisesti kuin mihin ihminen pystyy. Tämän vuoksi koneella tulee olla energialähde, josta se saa käyttöenergiansa. Tämä erottaa koneen työkalusta. Pienehköjä, usein hienomekaniikkaa ja elektroniikkaa soveltavia koneita sanotaan laitteiksi. Lähde: Wikipedia

Eilinen kuuden tunnin pyöräretki vei mehut ihan kokonaan. Ei ole enää niin nuori ja vetreä :(
6 kesäkuu keskiviikko

Tälläinen oli minun keskiviikkoni
8.30 Herääminen
9:15 Pyörällä liikkeelle kaupungille
10:00 Parturi
10:45 Jokirantakahvilassa maisemien ihailua:)
Fetajuustosämpylä + kahvia
11:45 Torilta uusia perunia + tilliä+ mansikoita
12:00 Valokuvausta jokirannassa ja siitä ruissalon kansanpuistoon
13:00 Kinkkujuustosämpylä+kahvi+mansikoita ruissalossa
14:00 Maisemien ihailua + valokuvausta :)
15:00 Takaisin kotiin päin pyöräilyä
15:45 Kotona, kylmä suihku + ruokaa uusia perunia + kalaa
16:30 Masu täynnä
16:45 Päivänokoset
18:00 Pihalla naapurien kanssa päivittelyä helteestä
Lämpötila +26.1 °C Ajoaika n.5 tuntia, matka n.35km
Kaikki menee pyörällä hyvin tälläisellä ilmalla kunhan pysyy liikkeessä, mutta sitten kun pysähtyy, niin olo on kuin pesusienellä jota puristetaan.
5 kesäkuu tiistai
Polttaa kesäkatu miestä, kosteaa höyryä nousee tiestä
Polttaa asfaltti ja tiili, hengityksen täyttää pöly sekä hiili
Autojen pakokaasu huumaa
Kadulla on kuumaa, kadulla on kuumaa.
Katu kuuma kaupungin
Mä vaikka kärsinkin
Miksi sen silti hylkäisin
Koska voi saapua myöhemmin taas rakkain
Joka tuo illan viileyden
Viilentää yksin hän saattaa, kesäkadun, tulikuuman kesäkadun
Danny - Kesäkatu, Lovin' Spoonful - Summer In The City 1964
4 kesäkuu maanantai
Kaksi nuorta kuoli luoteihin eilen aamulla Suomussalmella Kainuussa. Poliisista kerrotaan, että vuonna 1987 (20v) syntynyt mies surmasi entisen tyttöystävänsä aamulla noin kello 9.30. Tyttö oli syntynyt vuonna 1991 (16v). Heti sen jälkeen mies ampui itsensä. Teot tapahtuivat Suomussalmen kuntakeskuksen lähellä Pitämän asuinalueella. Lähde: Turunsanomat
3 kesäkuu sunnuntai

5 euron viikonloppu menossa, onneksi huomenna pitäisi hieman helpottaa. Kyllä silläkin pärjää, jos on pakko.
Lehdistä poimittuja
Koulujen päättymistä ja kesälomien alkua on juhlittu eri puolilla Suomea hyvin vilkkaasti. Erityisen paljon on ollut pahoinpitelyjä, lähes puolet enemmän kuin tavallisena viikonloppuna. Turun poliisilla oli vilkas ja työntäyteinen yö. Tehtäviä kirjattiin kaikkiaan noin 180, juoppoja tuotiin putkaan 53. Koulujen päättäjäiset saivat kansaa liikkeelle sankoin joukoin. Nuoriso häiriköi ja juopotteli niin lähiöissä kuin keskustassa. Poliisi lähettää noin 200 nuoren kotiin ilmoituksen alkoholin hallussapidosta. Lähde: Turunsanomat
Pahoinpitelyjä poliisin tietoon tuli 28, mikä on lähes kaksinkertainen määrä tavalliseen viikonloppuun verrattuna. Sen sijaan esimerkiksi ryöstöjä ilmoitettiin selvästi normaaliviikonloppua vähemmän. Eniten poliisia työllistivät tehtävät, jotka liittyivät päihtyneisiin, ilkivaltaan ja häiriökäyttäytymiseen. Lähde: Helsinginsanomat
Tuntematon mies löi kahta vastaan kävellyttä miestä kasvoihin Kirjurinluodossa lauantaina alkuillasta. Kumpaakaan pahoinpitelyä ei edeltänyt riitaa. Lähde: Satakunnankansa
Elokuvissa mätetään nyrkeillä toista kuin vierasta sikaa, eikä toinen ole siitä moksiskaan, (esim: juuri tullut Rocky) mutta todellisessa elämässä se aiheuttaa aina vammoja, joskus hyvin vakaviakin. Jos oikein muistan kasvojen alueella on 64 luuta joista osa hyvin hauraita. Ohuimmat kasvojen luut ovat vain muutaman millimetrin vahvuisia, ja helposti murtuvia. Puhumattakaan mistään aivovammojen seurauksista, veren vuotaminen nieluun voi aiheuttaa tajuttomalle nopeasti tukehtumisvaaran.
Väkivalta ei ole mikään ratkaisu mihinkään, mutta joskus tulee kyllä mieleen juuri tälläisille väkivallan tekijöille soveltaa Hammurabin lakia "silmä silmästä, hammas hampaasta". Saapahan ainakin itse kokea miltä se tuntuu.
Mikä ihme saa ihmiset pahoinpitelemään toisiaan yhä useammin, pahemmin vailla minkäänlaista tunnetta uhria kohtaan?
2 kesäkuu lauantai
Oppilaat kuuntelemassa opettajansa neuvoja tarkkaavaisina:)
1 kesäkuu perjantai

Se on sitten keskikesän aikaa, kesäkuuta. Tätä ollaan sitten odotettu koko vuosi, joten nauttikaa vihreydestä, kesästä. Tälläistä ei ole missään muualla maailmassa.
1.6 Nikoteemuksen päivä. Nikoteemuksen päivänä (nyk. Teemu, Nikodemus) kylvettiin ohraa. Kesäkuun nimi ei tule nykyisestä sanasta kesä vaan sanasta kesanto, koska kesantopelto piti kyntää ensimmäisen kerran kesäkuussa. Vanha kansa kutsui juhannusta edeltävää kesää lyhyeksi eli pikkukesäksi. Sen jälkeen alkoi pitkä eli isokesä. Kesäkuun latinankielinen nimi Iunius tulee roomalaisen jumalattaren Junon nimestä. Jupiterin puoliso Juno oli avioliiton, äitiyden ja naisten suojelija.
Toukokuun töistä pitäisi tulla palkkaakin kesäkuun puolessa välissä. Ajattelin investoida uuden koneen rakentamiseen. Toista tilaisuutta kun ei ole näköpiirissä. Siispä emolevy, prosessori, cooleri sekä muistia riittävästi, maksanee n.150e ja alla on taas 3.0Mz kone pitkäksi aikaa. Olen rakennellut tai koonnut viimeiset 6 konetta näin. Tulee huomattavasti edullisemmaksi kuin uuden osto. Jos rahaa jää vielä, niin macro olisi myös toivelistalla tai joku taskussa kulkeva digipokkarikin kävisi. Tekisi mieli kokeilla välillä Canonia, mutta Ixukset ovat kalliita. Nikon a10/ 7mpx saisi 99e.
Ari, turkulainen, keski-ikäinen, wannabe valokuvaaja, ex it-asiantuntija, graafinen suunnittelija, lähes HUK, jolla hyvä sydän ja intohimoinen sielu.
Kuvauskalusto 07:
Nikon D70
Nikon 18-55mm
Sigma 70-300 tele
Miksi kirjoittajat kirjoittavat? "Koska jotain ei ole". - Thomas Berger
"Elämän tarkoitus on tietysti kasvattaa villaa ihmisten käyttöön", lammas vastasi
Blogeja
Blogilista
Angela
Katriina
Iines
Genoveeva
Faust3
Naamioiden takana
Salakuunneltua
Kalamuki
Valokuvaajia
Omat valokuvat / deviantart.com
Nejat Talas
Allison Shaw
Black and White Photography
Photography blog
Ken Carney
Taivasalla.net
PNI
Jari Tähkäpää
Ville Kaisla
Riika
Luotokuva
Kameravene/ Mari
Valokuvaustietoa
Kennonlämmittäjät
Valokuvaussanastoa
Digikamera FAQ
Objektiivi info
Tähtivalokuvaus
Dpreview.com
Digicamera.net
Pikseli
Nikon.fi
Valokuvaus galleriat
Deviantart.com
Harhakuva.org
Aukea.net
Toukokuu.com
Valokuvatorstai
Luovalauantai
CSS
Transcendent CSS
Malarkey - Andy Clark
Molly E. Holzschlag
Veerle
Cameron Moll
Biomi.org
Markup Validation Service
Css handbook
Mandarin design
Killer css
Safaritest
Muuta
Virustorjunta
Ilmaston lämpeneminen
Arkisto
2007
Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu
2006
Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu