"koska jotain ei ole..."

Kuin viimeistä päivää...

Sunnuntai / 31 Joulukuu

Hyvää uutta vuotta 2007 kaikille!

Salomonsaarilla on jo aamupäivällä vuosi vaihtunut 2007.

Kaikille vuodenvaihde on iloinen asia, jota ystävät juhlivat keskenään. Egyptissä on tapana unohtaa menneet heittämällä leikkimielisesti vanhoja tavaroita parvekkeelta alas. Ensi tammikuun viimeisenä päivänä on Muharramkuun ensimmäinen päivä, ja islamilaisessa kalenterissa alkaa vuosi 1427.

Länsimaissa nykyään käytetyn gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden ensimmäinen päivä on 1. tammikuuta. Varhaisen roomalaisen kalenterin mukaan vuosi alkoi 1. maaliskuuta. Rooman esimerkin mukaisesti vuosi vaihtui Venetsian tasavallassa 1. maaliskuuta. Vuosi vaihtui 1. maaliskuuta myös Venäjällä 1300-luvulle asti. 1300-luvulta lähtien vuosi vaihtui Venäjällä 1. syyskuuta, koska Venäjällä alettiin käyttämään kalenteria, jossa aika laskettiin maailman luomisesta. Tämän Anno Mundi-ajanlaskun mukaan maailma luotiin 1.9. 5509 eKr. Venäjä siirtyi muiden kristittyjen maiden käyttämään Anno Domini-ajanlaskuun vuonna 1700.

Koska englantilaisten pitää periaatteesta tehdä kaikki toisin kuin manner-Euroopassa tehdään, Englannissa vuosi vaihtui 1.1.1752 asti 25. maaliskuuta. 25. maaliskuuta on Marian ilmestyspäivä, jolloin arkkienkeli Gabriel ilmestyi Marialle. Skotlannissa vuoden alkamispäiväksi määrättiin 1. tammikuuta jo vuonna 1600. Englanti ja Skotlanti yhdistyivät Iso-Britannian kuningaskunnaksi 1707, joten saman valtakunnan eri osissa vuosi vaihtui eri aikoihin.

Motto ensivuodeksi: Yksi ylimääräinen halauskaan ei ole koskaan haitaksi! Pitäkää huolta toisistanne :)


Vuosi paketissa

Lauantai / 30 Joulukuu

No, ei ihan vielä mutta melkein. Parasta tässä vuodessa on ollut valokuvauksen aloittaminen, josta sittemmin on muodostunut intohimoinen harrastus. Olen oikea wannabe kuvaaja. Tärkeintä siinä on ollut liikkuminen. Luonnosta saa yllättävän paljon voimia, ja mikä sen hienompaa kuin kauniina kesäaamuna lähteä aikaisin aamulla kuvailemaan pyörällä.

Eräs vuoden hienoimmista hetkistä löytyy kesältä, 60 killometrin päässä olevasta Kuhankuonon luonnonsuojelualueen käynnistä. Sinne täytyy mennä ensikesänä uudestaan, tai oikeastaan haaveilen jo norjan reissusta, niistä upeista vuonoista, vuorista, kiemurtelevista teistä.

Pahin pettymys on tullut esiin työmarkkinoilta. Kuvittelin graafisen suunnittelijan ammatillisen koulutuksen jälkeen pääseväni hieman paremmin työhaastatteluihin, mutta mitä vielä. Kolunut läpi kaikki turun mainostoimistot sekä painotalot, eikä yhdelläkään ollut erityisempää halua palkata. Useimpien kanssa en edes päässyt keskustelemaan asiasta.

Joten ei tätä vuotta nyt voi sanoa mitenkään hyväksi, ehkä välttävä olisi oikea arvio. Parani kuitenkin loppuvuotta kohden mentäessä.

Onneksi tammikuu näytttää nyt hieman paremmalta, muutamia keikkoja tiedossa. Toivottavasti jatkuisivat!

En ole koskaan harrastanut uudenvuoden lupauksia, enkä tee sitä nytkään. Norja olisi kyllä mielenkiintoinen kohde, miksei ruotsikin valokuvauksen kannalta, tai ainakin ahvenanmaa/maarienhamina, kai ruotsin laivoille mahtuu polkupyörä...

Grand Duke Ari the Dulcet of Buzzcock Lepshire

Perjantai / 29 Joulukuu

Että tuollaisen arvonimen antoivat täältä

Enkä ole vieläkään saanut valikoitua kuvia tuonne kuvapalveluun. Mihinkähän ne minunkin päiväni oikein kuluvat?

Pidän tästä Nikosti ja sen käyttöominaisuuksista sen verran kovasti, kun nyt olen oppinut käyttämään kameraa, joten vaikeaa siitä on luopua. Paras ratkaisu tietenkin olisi ostaa kokonaan toinen järjestelmäkamera Nikon rinnalle. No, jos työt alkavat niin ehkäpä sitten, tammi-helmikuun vaihteessa.

Paukuttelevat jo

Torstai / 28 Joulukuu

Sanotaan että päivä on jo kukonaskeleen pidempi tapaninpäivän jälkeen.

Tapaninpäivää seuraavaa kahta nykyistä arkipäivää (27.12. ja 28.12.) vanha kansa nimitti arki-, keski- tai pikkupyhiksi. Kyseessä ovat lakkautetut kolmas ja neljäs joulupäivä. Joskus niistä käytettiin myös muotoa keskispyhä.

Keskispyhä oli sellainen pyhän ja arjen välimuoto, jolloin ei paljon töitä tehty, mutta ei se ollut kiellettyäkään. Silloin pidettiin usein talkoita, joiden jälkeen tanssittiin ja leikittiin. Normaalia työtä eivät ns. väliviikolla tehneet rengitkään, kunhan siinä kotinurkissa jotain nyhjäsivät.

Visainen homma tuo kameran vaihto. Mieli tekisi saada jotain uutta, mutta Nikon 8700 on mielestäni toiminut moitteettomasti eikä kuvan laadussakaan ole vikaa. Close-up, lähikuvaamisessa Nikon yltää ammattikameroiden tasolle. Siten parempi maksaa jo käytettynä yli varojeni.

Järjestelmäkameroissa etuna on linssien saatavuus ym kehittyneempiä ominaisuuksia.

Olympus EVOLT E-500 järjestelmä digikamera olisi mahdollista saada juuri ja juuri käytettynä. Kamerassa on myös 8 miljonaa pikseliä 2005 mallia, joten ei vielä kovin vanhakaan edes. Testeissä pärjännyt hyvin ja jossain valittu vuoden kameraksikin.

Vaikka tuossa hieman haaveilin canon 300D:stä ei sittenkään ole järkevää ostaa 6milj pikselillä varustettua kameraa, vaikka kuinka olisi järjestelmä jos alla on jo 8milj pikseliä. Vaikka pikselimäärät eivät merkitse kaikkea, niiden osuus kuvan laatuun on kuitenkin oleellinen.

Täytyy harkita vielä...

olympus-evolt-e-500

Vuoden viimeistä viikkoa

Keskiviikko / 27 Joulukuu

Angela houkutteli paljastuksiin eli laittamaan vanhoja kuvia, joten tässä muutamia 1930-40-60 luvulta. Sitä todella vanhaa kuvaa en nyt tähän hätään löytänyt. Kyllä se jossain on, pitää vain etsiä.

Vanhempani saivat minut melkoisen iäkkäinä, siitä nämä merkiliset vanhat vuosiluvut. Enkä omista skanneria, joten kuvat on kuvattu kameralla.

aiti

Äitini joskus 40 luvun lopulta isa
Isäni
itse
Allekirjoittanut maapallon päällä 60 luvulla.

PS: perjantaina eli ylihuomenna vaihtuu kamera....mutta ei siihen mistä kerroin. Se oli myyty, mutta eräs toinen digijärjestelmä kamera kylläkin....

Tapaninpäivä

Tiistai / 26 Joulukuu

Melkein jo ohitse:)

Loppuvuoden asioita:
- Työkkärikortin vienti keskiviikkona (toivottavasti tilillä perjantaina)
- Kameran varaaminen liikkeestä (toivottavasti on siellä vielä..)
- Kuvapalveluun kuvien lähettäminen (yksi ilmainen ja viisi erikoistarjouksella kuvan kehitystä 31.12.06 voimassa)
- Leiskan suunnittelu

Joulupäivä

Maanantai / 25 Joulukuu

Joulusta tuli sittenkin joulu, kiitos erään kauniin pitkän joulurunon viime vuoden opiskelu ystävän ja Angelan joka jaksanut piristää alavireistä joulumieltäni. Täällä on fiksuja, myötätuntoisia, ihania ihmisiä.

Iltapäivällä naapurit toivat vastaleivottuja joulutorttuja sekä sillä aikaa kun olimme kaverin kanssa perinteisellä joulukahvilla läheisellä huoltamolla, kaksi tonttutyttöä oli jättänyt pussillisen jouluherkkuja oven taakse ja joulukortin. Piristää kummasti kun huomaa jonkun välittävän.

Katsoin eilen mielenkiinnolla Maarit Tastulan punaista lankaa jossa vieraana Dalai Lama. Viisaita sanoja.

Olenko onnellinen? En tiedä. Ajattelen niin, että ihmismieli on kuin meri. Suru, pelko ja epäluulo ovat kuin aaltoja. Ne tulevat ja menevät, mutta niiden alla syvä meri pysyy tyynenä.
- Dalai Lama

Puolentoista tunnin iltapäivä kävelylenkillä löytyi kuuraista kuvattavaa. Yöllä oli ollut pakkasta. Kävelylenkin varrella olevan huoltoaseman kahviokin oli auennut 12.00 jossa kahvilla.

Illan ohjelmisto tarjonnasta neloselta:
16.35 Jättipetojen tuho, osa 1
17.35 Mammuttien maa, osa 1

kuura

Jouluaattoa

Sunnuntai / 24 Joulukuu

Have yourself a Merry Little Christmas

joulu

Uusia mieleenpainuvia joululauluja kuulee nykyisin enemmän kuin aiemmin. Eräs sellainen on "Mary did you know?" jota en ollut kuullut koskaan aiemmin. Kappale löytyy Clay Aikenin joululevyltä sekä nettiversiona täältä, josta tulee jotenkin mieleen Santana. Samalla Clay Aikenin levyllä on toinenkin tuntemattomampi, hieno joululaulu "Don't Save It All For Christmas Day".

Ollessani 90 luvulla puolalan ala-asteen koulussa töissä mieleeni jäi oppilaiden kuoron esittämä "Tulkoon joulu". Se oli uskomattoman kaunis. Kävin kuuntelemassa varmaan kaikki harjoitukset ja molemmat joulujuhlat. Pysäyttää vieläkin kun kuulen sen jossain.

Medihelin helikopteri laskeutui iltapäivällä aivan tähän lähelle, melkein keskellä risteystä. Jollekkin joulusta ei sitten muodostunut juhlaa.

Edellisiltana tulleesta H.C. Welsin "maailmojen sota" leffassa oli kohta "Suomalaisetkin taistelivat urheasti avaruusolentoja vastaan, kärsien kuitenkin tappion" Siis suomalaisethan ovat tunnetusti kovia taistelemaan eivätkä häviä ihan kenelle tahansa. Jos avaruussolennot voittavat jopa suomalaisetkin sotajoukot niiden täytyy olla lähes lyömättömiä amerikkalaisten mielestä.

Tuntuu pahalta nähdä näin joulun aikana chat kanavilla (joilta ei voi välttyä) teksti "Emme julkaise itsemurhaviestejä" Jotenkin kuvaa tämänpäivän kovaa maailmaa, raadollista, surullista, aivan kuin kehoitus olisi tarkoitettu samaan kategoriaan kuin "emme julkaise osto/myynti ilmoituksia, osoitteita tms." Kaikille joulu ei ole yhtä juhlaa tai yhdessäolon riemua.

Aaton aattoa

Lauantai / 23 Joulukuu

Illalla pääsee joulusaunaan. Viime vuonna tähän aikaan oli kaksipäiväinen graafisen suunnittelun koulutuksen loppututkinto. Ensimmäinen tutkintopäivä oli juuri ennen joulua ja toinen joulun ja uudenvuoden välillä. AEL:n viralliset tutkinnon valvojat olivat saapuneet Helsingistä. Tutkintoaika oli 08:00-16:30 ja täynnä erilaisia tutkintosuorituksia, millilleen. Kova urakka puolentoistavuoden opiskelunkin jälkeen. 16:sta läpäisi ainoastaan kolme suoraan ja kaksi tarkastusten jälkeen myöhemmin. Muutama vuosi sitten lapin alueelta 18:sta ei läpäissyt kukaan.

Koulutuksesta (1.5v) sain kaksi ystävää, niin minä luulin... Eipä heistäkään ole kuulunut halaistua sanaakaan. Toiseen taisin jopa rakastua. No, hienoja kokemuksia ainakin jos ei muuta. Olin iloinen, onnellinenkin vuosi sitten. Ja tekemistä riitti vaikka kuinka. Tytöiltä alkoi usko loppua juuri ennen tutkintoa, yritin tsempata, kannustaa, luoda uskoa. Molemmat pääsivät läpi hiuksenhienosti tarkastusten jälkeen.

Päätän ostaa järjestelmä digikameran heti seuraavan kerran kun saan rahaa jostain, vaikka menisi kaikki rahat. Joko perjantaina tai 2 tammikuuta tiistaina. Käytettynä sellaisen saa juuri ja juuri, varsinkin kun antaa vaihdossa vanhan Nikon coolpixin 8700. Hieman sääli menettää tuollaisia close-up kuvausominaisuuksia, sekä kääntyvä etsin josta pidän erityisesti. Ei tarvitse aina konttailla maantasolla. Pikselit putoavat 8 miljoonasta 6 miljoonaan.

Tiedossa olisi käytetty Canon EOS-300D / Digital Rebel + CANON EF 28-80 /3.5-5.6. Joo, tiedän objektiivi ei ole kaikista valovoimaisin mutta hankitaan myöhemmin parempi. Vaihtoehtona SIGMA EOS 24-70 / 3.5-5.6 Molemmat tosin paljon parempia sekä valovoimaisempia kuin nykyisessä Nikonissa / 4.2-5.6.

Tarkoituksena olisi saada parempaa kuvalaatua sekä paremmat yleiskuvaus ominaisuudet, sekä yökuvia vähemmällä kohinalla. Tuon tason laitteet pystyvät kyllä hyvään lähikuvaukseenkin. Konttaamiseksi menee mutta ei voi mitään. (Täytyy ostaa kurahousut:)

Valokuvaus on hyvä harrastus työttömälle, pääsee ulos neljän seinän sisältä. Liikunta nostaa kuntoa ja pitää pään kunnossa. Samalla saa toisinaan hienoja kuviakin. Digikamera on loistava keksintö, köyhän paras kaveri (ilmaista kuvaamista) ja blogeista saa uusia ystäviä. Vanhan filmijärjestelmä Nikonin kuvien teettäminen hillitsi valokuvauksen harrastusta.

eos300d_black

Yökuvausta

Perjantai / 22 Joulukuu

ilta

suurempana täällä, klikkaa kuvaa

Yökuvaus on intohimoni. Yöllä kaikki näyttää aivan erilaiselta kuin päivällä ja se tekee yökuvaamisen mielenkiintoiseksi. Ikävä kyllä kamerani (Nikon coolpix 8700) ei ole siihen tarkoitukseen kaikkein soveltuvin. Kuvat ovat melkoisen rakeisia, ottipa sitten kuvan automatiikalla tai käsivalotuksella. Niitä joutuu sitten käsittelemään photoshopilla tai neat imagella jolla saa kätevästi rakeisuutta vähennettyä.

Lähikuvauksessa kameran optiikka vastaa ammattiluokan kameroita. Se on kameran vahvoja ominaisuuksia, kuten myös erittäin monipuoliset säädöt. Lähes kaikkea voi säätää joka on hyvä asia.

Digikamerassakin voi asettaa "filminherkkyyden" kameran valikosta. Hitaampi (ISO100) valoisalle säälle ja nopeampi (ISO400) hämärälle. Suurempi herkkyys tuottaa hämärässä valoisammat kuvat ja vähemmän liike-epäterävyyttä, mutta lisää kuvaan “raetta”, eli kohinaa

Valotusaikojen pidentyessä on pakko käyttää jalustaa tai vastaavaa tukea. Yleensä olen kikkaillut 3 sekunnin automaattiotolla, kamera tukevasti jonkun päälle, esim: ilmavaihtopylvään, tolpan tai muun vastaavan. Käsivaralla on ihan turha edes yrittää.

Täältä yökuvaajan muistiosta löytyy hyviä neuvoja yökuvaukseen. Kiitokset Eskelinen-Haili-Heleniukselle asiantuntevista neuvoista.

Nyyh, ei yhtään joulukorttia....:( Joulu ei ole minua varten...

Kävin tuossa kaupungilla pikinmiten aamulla. Ei sovellu tänään heikkohermoisille, ahtaanpaikankammoisille tai paniikkihäiriöisille. Oli siellä sen verran porukkaa liikenteessä. Kauppahallikin oli kuin ammuttu täyteen.

Torttua ja kaffetta

Torstai / 21 Joulukuu

Eilen tuli hyödynnettyä kaikki lähialueen ilmaiset joulutorttu/kahvi tarjoilut. Torttu ja kahvikiintiö tuli täyteen.

Melkein kaikki lumet sulaneet lämpöasteiden myötä turusta. Yöllä oli pakkasta joka liukasti tiet ja polut. Sai aamulla kävellä kieli keskellä suuta ja katsella mihin astui. Kaikkialla taas ikävän mustaa ja harmaata. Kuinkahan tälläinen pitkään kestävä harmaus vaikuttaa ihmisten mielialoihin? Ennen oli sentään lunta joka toi valoa pimeisiin iltoihin.

Blogistaniassa on puhuttu joulunpyhien stressaavista sukulaiskäynneistä. Minulla kaikki sukulaiset sekä vanhempani poistuneet täältä, ei siis ole ketään kenen luona käydä. Olisihan se mukavaa käydä jossain pyhien aikana, (jos bussit kulkisivat..).

Huomenna on talvipäivänseisaus, yö on pisimillään ja tästä eteenpäin päivä alkaa voittamaan. Joulu voisi olla siten pimeyden päättymisen juhla jolloin valo alkaa voittamaan jälleen.

Kristillisessä tarustossa talvipäivänseisaus on omistettu apostoli Tuomakselle; kuten Tuomaan usko oli heikoin, myös hänen päivänään auringonvalo on kaikkein lyhin.

Tammi, helmikuussa on jo odotettavissa aurinkoa, lunta ja pakkasia eli hienoja kuvausilmoja. Jos kaikki menee kuten pitääkin työrintamalla, haaveena kuukauden päästä ehkä CANON EOS 350D tai400D + EF-S. Uutena 799e, käytettynä 450-550e. Sitten minua ei pidättele enää mikään valokuvausrintamalla.

canoneos350d

Lumisessa ihmemaassa

Keskiviikko / 20 Joulukuu

tie

Otsikon mukaisesti näin voisin sanoa olleeni eilen ruissalossa. Yöllä oli satanut lunta joka verhoi kaiken valkoiseen vaippaansa, se oli todella lumoavaa.

Suunnitelmissa oli mennä bussilla päähän asti saaronniemeen, mutta kun katselin bussin ikkunasta uskomattoman kauniita maisemia oli melkein pakko hypätä pois kuvaamaan jo kansanpuistossa. Suuntasipa katseensa tai kameransa minne tahansa, jokapuolella oli hivelevän kaunista, valkoista talvista postikorttimaisemaa.

Veden päällä leijui usvakerros ja muutaman kilometrin päässä pelloilla vielä voimakkaammin. Oli aivan kuin olisi tullut toiseen maailmaan. Varsinkin peltojen yllä oleva usvakerros johon laskeva aurinko paistoi, näytti aivan häkellyttävältä.

Onni on asua ruissalon kaltaisen saaren vieressä. Kuvattavaa löytyy kesäisin talvisin vaikka kuinka. Tämä oli kuitenkin vertaansa vailla oleva kokemus. Aivan kuin olisi käynyt lumen ihmemaassa.

rantatie

suurempana täällä, klikkaa kuvaa

puisto

tieruissalo

Tulevia töitä

Tiistai / 19 Joulukuu

Eilen tuli soitto kaupungin taholta jossa kiiteltiin (WAU!) tekemiäni sivuja sekä esitteitä tulevaan tehtävääni joka siirtyi tammikuun puolelle kaupungin taloudellisen tilanteen vuoksi. Samalla keskusteltiin eräästä toisestakin projektista tammikuun puolella. Ottaisivat töihin, se olisi paras kiitos!

Ykkösen pääuutisissa puhuttiin uudesta valtiosta Transdnestriasta, josta kirjoitin jo joulukuun 12 päivä. heh, ovat varmaan käyneet lukemassa blogiani....

Ilahduta ystävääsi suklaapostikortilla! Minulle voi lähettää, otan vastaan mielihyvin:)

Ulkona sataa lunta, saatiin ainakin hetkeksi maa valkoiseksi länsirannikolla.

lumi2

Alkavaa viikkoa

Maanantai / 18 Joulukuu

vihreyttä

Aamun kuvausretken tuloksia. Itse pidän tämän tunnelmasta ja sävyistä kovasti.

suurempana täällä, klikkaa kuvaa

Jouluun enää viisi päivää, vuodesta on jäljellä 13 päivää. Molemmat vuoden suuria tapahtumia.

Muutoin melkein odottelen että joulu tulisi ja menisi ja olisi jo ohitse. Onneksi lähikauppa on joka päivä auki, jos vaikka sattuisi tarvitsemaan jotain. Kelapäivä on vasta 2 päivä tammikuuta, joten mitään turhuuksia ei kannata ostella.

Tänään on syntynyt monia suurhenkilöitä. Josif Stalin 1879, Elokuvaohjaaja Steven Spielberg 1946, Katie Holmes 1978, Antonio Stradivarius kuoli 1737, orjuus kiellettiin 1865

Todistettavasti Turussa on satanut lunta, tai ainakin lumijyväsiä

jyväsiä

Mietintöjä

Sunnuntai / 17 Joulukuu

Joulu, perhejuhla ei ole mitenkään kovin odotettava pyhä tälläiselle sinkkumiehelle. Mielluimmin sitä toivoisi koko hässäkän olevan mahdollisimman nopeasti poissa päiväjärjestyksestä.

Nykyisin jouluun on mahdutettu niin paljon perinteisiä odotuksia, yhdessäoloa ystävien kanssa, hyvää mieltä, muistamista, annettuja tai saatuja lahjoja. Entä sitten jos kaikesta jää paitsi, kukaan ei muista?

Joskus mietin mitä kaikkea sitä voisikaan tehdä elämässään. Olen kirjoittanut runokirjan, säveltänyt musiikkia, luonut valokuvaussivuston, tehnyt esitteitä vaikka minne. Olisi virkistävää tehdä taas jotain ihan uutta, mielenkiintoista. Todistaa ainakin itselleen ettei ole vielä aivan tarpeeton työttömyydestä huolimatta. Mitä, sitäpä täytyy miettiä joulun ja uudenvuoden välillä.

Vaikka joulu ei ihan vielä olekkaan, niin annoin naapurin yh äidille joululahjan Il Divon viimeisimmät levyt Siempre sekä Christmas collection. Oli ihan hämillään, kiitti kauniisti. 10 joulupostikorttia lähetin perjantaina. Joillekkin on vaikeaa käsittää, mutta minusta on mukava antaa lahjoja toisille.

Déjà vu

Lauantai / 16 Joulukuu

Minulle ei ole tapahtunut elämässäni koskaan mitään yliluonnollisen, järisyttävän ihmeellisiä asioita. Eilen illalla satuin tuntemaan voimakkaan Déjà vu ilmiön.

Déjà vu (ranskaa: "jo nähty") eli entiselämys tarkoittaa tuttuuden tunnetta jossakin tilanteessa; henkilö tuntee kokeneensa uuden tilanteen aiemminkin. Käsitteen loi ranskalainen Emile Boirac kirjassaan L'Avenir des sciences psychiques. Déjà vu -kokemukseen liittyy tuttuuden tunteen lisäksi joskus myös outo, jopa aavemainen vaikutelma.

Olen kokenut tälläisen kerran aiemminkin, eräällä työkeikalla, sekin pysäytti minut hetkeksi miettimään olinko tosiaan ollut siinä paikassa aiemmin, mutta en ollut käynyt koskaan sillä seudulla. Kuitenkin paikka tuntui hyvin tutulta, talot, tiet, tunnelma. Pysäyttävä kokemus jota jää miettimään hetkeksi.

Eilen illalla tunne oli paljon voimakkaampi, selvempi ja ihmettelin hetken oliko tämä jo todellakin tapahtunut. Piti oikein tarkistella päivämääriä.

Tänään illalla sen sitten näkee pitikö se paikkaansa.....

Eipä pitänyt paikkaansa, vain harhaa oli tuo.

Mukava idea tuo valokuva slideshow. Pitää varmaan suunnitella hieman leveämpi leiska, ainakin uudenvuoden kunniaksi.

Tarinoita

Perjantai / 15 Joulukuu

1. Tarina

Hmm, yksinkertaisena miehenä en kyllä täysin ymmärrä. En ole mikään miehisen alan sivistymätön duunari, sillä olen työskennellyt hyvin naisvaltaisella alalla ja olen koulutukseltani KM. No mun ehdotus ois, että katottais vielä jonnekin ensi viikkoon, että miltä sitten näyttää. Keskustelun aikana ilmeni, ettei Ebookersissa ole vielä keksitty skandeja. No imekää jo lekaa.

2. Tarina

Hesari uutisoi, että ikääntyneetkin ovat innostuneet netinkäyttäjiksi. Tätä se on nykypäivän tasa-arvo. Niin, käyttäjä on aina väärässä ja pilalle hemmoteltu. Vain todelliset bloggaamisen rakastajat jatkavat, kun muiden into hyytyy. Muuten elämä on ihan jees.

Hankalampaa kuin aluksi luulinkaan. Kertomuksien takana: Visukinttu, Elefanttipuhetta, SchizoBlog, Satunnainen Björklund, Faust3, Matkalla, Tiramisu

Luonnon ihmeitä länsirannikolla joulukuussa
Mustikoita Noormarkussa
Orvokit kukkivat
Orapihlaja aidassa vihreitä tuoreita lehtiä.
Keväisiä muuttolintuja pesänteko puuhissa
Musta jänis (evoluution kehitystulos mustalla länsirannikolla???)

Rehellisyys kannattaa...

Torstai / 14 Joulukuu

Löysin eilen illalla kioskilla käydessäni paksun lompakon veikkaustiskiltä, jonka annoin kioskin myyjälle. Veikkaustiskillä se tuskin olisi säilynyt enää montaakaan minuuttia.

Myöhemmin vein sitten vielä kioskille lähes sulkemisaikaan veikkauksen, jolloin myyjä antoi minulle valkoisen kirjekuoren, sanoen että se on osoitettu minulle. Kuoressa luki "Arille!" Ihmettelin että mikäs se tämä sitten oikein on, ja kun avasin sen, siellä oli 50euroa, joulukortti sekä pieni lappunen. "Kiitokset tuhannesti palauttamastasi rahapussista. Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta, siunasta sinulle!"

Kioskin myyjätär kertoi, että lompakossa oli lähes 8000 euroa rahaa..... Eläkeläisen kaikki rahat. Oli kuulemma ollut ja oli menossa tänäänkin jouluostoksilla lastenlapsilleen.. Kannatti se rehellisyys....

Illalla moniveto kiinni eurolla 332.71euroa, YES!!!!!!! nyt voi jopa ajatella kinkkua jouluksi. Kerrankin näin, viime sekunttien maaleilla. Voittolappu oli se viimeisin jonka vein. Jostakin vain tuli mieleen sellaiset maalimäärät....

Niin ja nyt tilataan heti ne liput Genesiksen konserttiin!

10 päivää jouluun.

Turun satamassa on tulvavaroitus. Vesi on noussut jo Silja Linen terminaalin tasolle, eikä myrskytuuli ole vielä edes alkanut. Bussit eivät pääse enää siljan terminaalin luokse.

Meemeilyä

Keskiviikko / 13 Joulukuu

Jälleen Angelan blogissa oli mielenkiintoinen meemi. Tästähän alkaa tulemaan jo mukava tapa...

Eli ideana on valita artisti ja vastata kysymyksiin kyseisen artistin biisien nimillä.

Artisti: Genesis

Genesis
  • 1. Sukupuolesi?
    Man of Our Times
  • 2. Mikä on suurin unelmasi?
    Dreaming While You Sleep
  • 3. Mitä inhoat?
    Throwing It All Away / The Lady Lies
  • 4. Millainen fiilis sinulla nyt on?
    A winter's tale
  • 5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
    Invisible Touch
  • 6. Mistä asioista pidät?
    Hand in Hand
  • 7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/tyttöystävällesi?
    Hold on My Heart
  • 8. Missä haluaisit olla?
    Somewhere Over the Rainbow
  • 9. Kuvaile elämää?
    No Reply At All
  • 10. Kuvaile itseäsi?
    A Place To Call My Own
  • 11. Mitä sinä haluaisit juuri nyt?
    Everybody Needs (Somebody To Love) / Just a Job to Do

Muita vaihtoehtoja olisivat olleet Mike Oldfield, Moody Blues, The Corrs tai Pink Floyd, miksei myös Sarah Brighman. Kotimaisista ehdottomasti Maarit

Genesis tuli mieleeni heti ensimmäisenä, Mike Oldfieldin myötä. Genesis esiintyy ensikesänä suomessa, maanantai 11 kesäkuu 2007, klo 17.00 Olympiastadion, Helsinki. Lippuja on vielä jäljellä (59-79EUR), mutta surkea rahatilanne ei anna myöden lähteä helsinkiin kuuntelemaan, vaikka mieli tekisi kovasti. Se olisi varmasti yksi elämäni suurista hetkistä.

Selling England by the Pound on 1970–luvulla progressiivista rockia esittäneen Genesiksen viides studioalbumi, joka ilmestyi 1973. Levy nousi kolmanneksi Britannian albumilistalla. Sitä myös pidetään yhtenä kaikkein parhaimmista Genesis–levyistä ylipäänsä. Laulut käsittelivät Englannin mytologista menneisyyttä. "Dancing With the Moonlit Knight" –kappaleen hypnoottinen välipoljento tuo suomalaisille erehdyttävästi mieleen Ari Taskisen ja Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma –kappaleen. Steve Hackettin kitarasoolo kappaleessa "Firth of Fifth" esittelee hänen ainutlaatuisen kitaraäänensä parhaimmillaan. Samainen kappale esittelee myös Tony Banksin klassisen pianon inspiroitunutta soitantaa.

Tuosta "Miten elämäsi sujuu nykyisin" Invisible touch on varsin hyvä määritelmä näin työttömälle. Tekee mitä tahansa, niin tuntuu että kosketus on todellakin kuin näkymätön. Kukaan ei ei reagoi mitenkään.

Horoskooppeja

Tiistai / 12 Joulukuu

En ole koskaan ollut horoskooppi ihminen, Angelan blogista vilkaisin sattumalta erästä omaani ja täytyy myöntää että se pitää paikkaansa melkoisen hyvin, vaikka kysymyksessä ei olekkaan mikään ennustus vaan tavanomaista luonteenpiirteiden muotoutumista.

"Työn sitkeä loppuunsaattaminen on tärkeää. Tee palveluksia muille, mutta älä alistu liiaksi, pidä suhteet molemminpuolisesti antoisina. Katso missä voisit olla hyödyllinen ja missä taitojasi ja huolenpitoasi tarvitaan. Kuuntele mistä ihmiset puhuvat, mistä valittavat, mihin ovat tyytymättömiä. Tee jotain lievittääksesi toisten taakkaa. Se voi olla sisäisesti palkitsevaa vaikka ulkoisesti vain pientä nyhjäämistä."

"Olitpa syntynyt mieheksi tai naiseksi todellinen tehtäväsi on huolehtia ihmisistä tai omaisuudesta. Olet pohjimmaltasi käytännöllinen ja hyvä koti- tai liikeasioiden hoitaja, huolellinen ja kaukonäköinen. Teet mielelläsi suunnitelmia tulevaisuuden varalle, koska tarvitset ja kaipaat turvallisuutta"

Voisin melkein allekirjoittaa tuon, tuollainen minä olen. Ei kovinkaan nykyaikaisia trendikkäitä ominaisuuksia.

Olen aina ollut kiinnostunut maantieteestä. Viikonlopulla luin teksti tv:stä Transdnestriassa olleen presidentin vaalit...mitä, missä, mikä ihmeen Transdnestrian? En ole ikinä kuullutkaan moisesta valtiosta. Siitähän piti ottaa selvää. Transdnestrian on Moldoviasta eronnut itsenäistynyt (jo 1990..) pieni 555 500 asukkaan valtio. Siinäpä toimittajille uusi nimihirviö....Transdnestrialainen trademoni Trandensludmilian...

Sulevi Peltolasta on tullut eräs suosikkinäyttelijöistäni. Tuossa hiljaisessa, vakaassa hissukassa on jotain ajatonta, hyvin suomalaista. Eilisessä kotikatsomon opettajan kaltaisia ihmisiä on todella olemassa. 8:ssa vuodessa koulumaailmassa näkee kaikenlaista. Onneksi ala-asteella. En varmaan pärjäisi yläasteella nuorten kanssa.

You will have the power of the Force

Maanantai / 11 Joulukuu

Otin raskaansarjan selkävoiton tänään tietokoneesta. Netti yhteys toimii vihdoinkin. Homepna verkkoratkaisu on melkoisen hankala juttu käyttäjän kannalta. Asiakkaani asui seurakuntayhtymän asunnoissa, joissa srk:n pitäisi auttaa näiden internet yhteyksien asennusongelmissa. Soitin srk:n mikrotuelle joka sanoi ettei ole ikinä kuullutkaan moisesta järjestelmästä. Hienoa, sillä lailla. Ja sitten tälläiset "ammattilaiset" kuten minä olemme työttömänä....

Muutoinkin srk:n atk henkilökunta on varsin tylyä väkeä, heillä ei ole koskaan halua oikein auttaa ketään, Srk:n taloissa asuvat kuuluvat kyllä mielestäni atk:n teknisentuen piiriin. Varsinkin kun kysymyksessä oli ex srk:n työntekijä, joka oli ollut srk:ssa töissä 30 vuotta....

Onneksi helsingistä sitten löytyi soneran teknisestä tuesta ystävällinen ja ymmärtäväinen kaveri. Yhteistyössä saimme koneen nettiin. Ei muuten ole mikään yksinkertainen juttu. Tavalliset koneen käyttäjät ovat varmasti ihmeissään joutuessaan homepna nettijärjestelmän kanssa tekemisiin. Normaalistihan nettiin pääsee klikkaamalla selainta. Homepna järjestelmässä pitää joka kerta kirjautua erikseen verkkoon.

Jos jollakin on ollut ongelmia homepna systeemin kanssa minulta voi kysyä neuvoa, tiedän siitä nyt aika paljon ja autan mielelläni.

Pyhäpäivää

Sunnuntai / 10 Joulukuu

Kuulin aamulla koulun pihalle menehtyneen henkilön olleen talostamme. Tunsin hänet eikä siitä monta päivää ole kuin hississä nähtiin. Surullinen tapahtuma kun tiesi jotain hänen elämänvaiheistaan.

Soneran henkilö oli käynyt aamulla tietokone ongelman luona eikä ollut saanut konetta verkkoon. Olen katsellut netistä homepna ongelma tapauksia, mutta varsinaista uutta tietoa en ole löytänyt asiasta. Miten jokin näin yksinkertainen asia kuin koneen laittaminen verkkoon voi muodostua näin ongelmalliseksi? Muutoinkaan en ole saanut kovin hyvää kuvaa homepna verkkoratkaisuista. Kaikenlaisia ongelmia on ollut ympäri maata.

Taisteluni, Mein Kampf

Lauantai / 9 Joulukuu

Koko päivän taas tapellut sen penteleen tietokoneen kanssa, enkä vieläkään saa yhteyttä nettiin, vaikka olen tehnyt kaikki mitä osaan ja vähän enemmänkin. Järjestelmässä ei ollut virheitä, kaikki laitteet toimivat mutta yhteyttä puhelintöpseliin ei vain saa, ei sitten millään vaikka mitä tekisi.

Sitten jostain keksin että taloyhtiössä onkin Homepna verkkojärjestelmä, eivätkä asukkaat tienneet siitä mitään....

Ei muuta kuin Homepna adsl verkkoboxin sekä verkkokortin ostoon kesken asennuksien.

Homepna verkkojärjestelmä on siitä erikoinen, hankala jonka vuoksi tavalliset tietokoneet eivät mene verkkoon suoraan vaan on ostettava homepna verkkokortti sekä homepna adsl boxi ja sen lisäksi kaikki verkkoajurit on vaihdettava homepna järjestelmään sopiviksi eikä niitä ole xp käyttöjärjestelmä levyllä.

Lisäksi homepna verkkokortin ajurit ovat disketillä, eikä uudessä koneessa ollut diskettiasemaa, joten sekin piti käydä välillä polttamassa levylle. Nyt olen tapellut koneen kanssa jo kahdeksan tuntia, arvatkaa vain vain ärsyttääkö. Täytyy hakea tietoa netistä asiasta ja käydä taistoon taas huomenna.

Tapahtumia

Perjantai / 8 Joulukuu

Parinsadan metrin päässä olevalta viereisen ala-asteen pihalta löytyi tiistai aamulla kuollut, alle 50 vuotias mies. Sama koulu jossa olin töissä viisi vuotta ja jossa kävin aikoinaan kouluni. Näin joulun tullessa ja vuoden vaihtuessa tapahtuma jotenkin säväytti ja pysäytti ajattelemaan itse elämää. Tapahtumaan ei liittynyt rikosta. Elämä alkaa koulussa ja joillekkin se päättyy koulun pihalle.... surullista.

Ulkona sataa vettä lähes kaatamalla ja parin tunnin päästä pitäisi lähteä kaupungille heittämään tietokoneen asennuskeikka.

Tietokoneen asennuskeikka "piti" olla rutiininomainen. Kone ja näyttö pakkauslaatikosta ulos, piuhat kiinni. Niimpä niin. Kone itsessään toimi välittömästi piuhojen kytkentöjen jälkeen, mutta nettiin kone ei suostunut menemään millään. Yritin vaikka mitä kikkaa, mutta adsl boxista bitit eivät suostuneet siirtymään millään seinäpistokkeesen. Linjat olivat kunnossa, puhelin toimi pistokkeessa, aurialta kerrottiin laajakaistan olevan kunnossa. Edes boxin resetointi ei tuottanut tulosta

Testauksen vuoksi toin adsl boxin kotiini, jossa se toimi moitteettomasti. Kuukausi sitten laajakaista yhteydet toimivat vanhalla vuokratietokoneella jonka asukkaat vaihtoivat omaan uuteen tietokoneeseen.

Nyt onkin sitten keinot vähissä kun kaikki on käyty läpi. Enpä ole moiseen ongelmaan vielä koskaan törmännyt. Minua ei bitit nujerra, aina siihen joku keino löytyy.

Mielestäni eräs paras Bruce Willisin suoritus synkäsävyisessä Unbreakable filmissä. Olen nähnyt filmin muutaman kerran ja aina siitä löytää jotain uutta. Upea, koskettava tarina joka on saatu yliluonnollisista ilmiöistään huolimatta hyvin inhimmilliseksi.

Kaikki hyvin valtakunnassa...

Torstai / 7 Joulukuu

Onkohan nyt päivän puheenaiheina enemmänkin se ketä linnanjuhlissa ei ollut, kuin se kuka siellä oli?

Harmaasta, pimeästäkö säästä johtuneeko tämä totaallinen väsymys viimeaikoina? Hyvä kun saan aamuisin itseni sängystä ylös. Tosin puolenyön aikoihin olisi energiaa tehdä vaikka mitä.

Lähettivät luontovalokuvaus kilpailusta aika hienon ensivuoden luontokalenterin. Postinjakajan piti oikein soittaa ovikelloa kun ei mahtunut taittamatta postiluukusta.

18 päivää jouluun.

Itsenäisyydestä

Keskiviikko / 6 Joulukuu

Suomen lippu 1860

1860-luvulla Suomessa heräsi ensimmäisen kerran laajempaa keskustelua omasta kansallislipusta. Tämä liittyi Suomessa viriävään suomalaisuusaatteeseen (fennomaniaan). Vuonna 1863 Suomessa tehtiin jo useita luonnoksia Suomen kansallislipuksi. Helsingfors Dagbladetin yhdessä ehdotuksessa oli punaisella pohjalla keltainen risti, jota reunusti sininen raita. Zachris Topeliuksen lippuehdotuksessa oli valkoisella pohjalla kolme sinistä raitaa vinottain ja keskimmäisen raidan keskellä oli viisisakarainen tähti.

Suomen lippu 1860

Suomen itsenäistyttyä tuli tärkeäksi saada oma kansallislippu, jolla voitaisiin kuvata Suomen valtiollista vapautta

Komitea ehdotti Suomen valtiolipuksi (8.12.1917) karmiinisinoberipohjalle (tummanpunainen) tankoon päin kääntynyttä Suomen vaakunan leijonaa kullankeltaisin ja valkoisin värein. Merenkulku- ja kauppalipuksi komitea ehdotti punaisella pohjalla keltaista ristiä, jossa olisi vasemmassa yläkulmassa yhdeksän valkoista ruusua. Senaatti kannatti lippukomitean ehdottamaa valtiolippua.

Takaisin tähän päivään. Milloin joulukuussa on ollut yhden aikaan yöllä päivän korkein lämpötila lähes +10 astetta? +9.6°C (01:15 GMT)

Itsenäisyyspäivän paraati sai odottamattoman käänteen jyväskylässä kun iäkäs sotaveteraani jäi panssarialustaisen Marksman-ilmatorjuntatykin alle menehtyen Itsenäisyyspäivän paraatissa 6.12.2006 Jyväskylässä

Luonto ihmeissään

Tiistai / 5 Joulukuu

Luonto on ihmeissään joulukuun lämpötiloista. Läheisen koulun orapihlaja-aita on alkanut kukkimaan vihreitä nuppuja. Pitäisi oikein mennä ottamaan kuva moisesta luonnon oikusta.

Lintulaudoilla olevat siemenet ovat alkaneet itämään lämpimän sään johdosta.

Läheisellä asuntoalueella ajettiin nurmikkoa muutama päivä sitten.

Muuttolinnut eivät oikein tiedä pitäisikö lähteä vai ei?

Huikeita maisemia

Maanantai / 4 Joulukuu

Eilisessä ykkösen Kiehtova maailma dokumentissä: Kohti tuntematonta tutkimusmatkailijat yöpyivät pienissä teltoissaan Guayanan ja Venezuelan viidakoiden keskeltä kohoavalla Tepui-pöytävuoren, metrin levyisellä seinämän kielekkeellä parin sadan metrin korkeudessa. Alhaalla näkyi pilviä aamun sarastaessa. Varmaan huikea paikka heräillä.

Pöytävuorien sanotaan olevan miljoonia vuosia vanhoja, ajalta jolloin yksi suurmanner jakautui kahdeksi. Pöytävuoret jäivät Gondwanaan (Gondwanamenner, Gondwanamaa) joka oli Etelä-Amerikasta ja Afrikasta 350 miljoonaa vuotta sitten muodostunut suurmanner, johon kuuluivat myös Intia-Australia ja Antarktis. Huikaiseva matka suoraan aikojen alkuun.

Lisää uskomattomia maisemia nähtiin Taru sormusten herrassa leffassa. Jacsonilla on uskomaton mielikuvitus joka on saanut aikaiseksi upeaa jälkeä maisemien sekä kaikenlaisten örkkien myötä. Tosin, hyvä oli kirjakin johon elokuva perustui.

Aamulla saa sitten herkutella kahvin kanssa kotitekoisia joulutorttuja joulumyyjäisistä.

Ensimmäinen adventti

Sunnuntai / 3 Joulukuu

Länsirannikolla ei ole tietoakaan lumesta eikä sellaista ole edes luvattu viikkoon. Kuitenkin vietetään jo ensimmäistä adventtia. Joulukynttelikkö on jo ikkunassa. Messukeskuksessä on tänään joulumyyjäiset, voisi vaikka kävellä katselemaan jouluherkkuja.

Css gurun Andy Clarken kanssa vaihdettu muutamia emeilejä uuden kirjansa Transcendent CSS tiimoilta. Olen saanut kirjasta pdf painoksen ja täytyy myöntää että menee ostoslistalle heti kun jostain keksin ylimääräiset 60 euroa. Kirjan eräs perusidea on hakea inspiraatioita muualtakin kuin netistä. Look for inspiration off of the Web, not just from other Web sites eli katsele ympärillä olevaa maailmaa ja sovella niitä websivuille. Sitä voisi kutsua luonnolliseksi valinnaksi. Vähän samaa kuin ABBAn musiikki joka perustui ihmisten luonnollisiin rytmeihin, kävelyyn, juoksuun yms perusrytmeihin. Siksi Abban musiikista tuli niin suosittua.

Joululahjatoiveita

Lauantai / 2 Joulukuu

Jos jotain saisin toivoa joululahjaksi, niin Andy Clarken kirjan Transcending CSS The Fine Art of Web Design. Kun puhutaan Clarken, Shean sekä Mollyn yhteistyöstä niin jälki on vakuuttavaa. Esimerkkinä siitä maineikas Shean sekä Molly E. Holzschlagin Zen Garden teos.

Olen jo hieman päässyt perille css:n salaisuuksista, ja olen hirveän innostunut ja halukas oppimaan lisää. Css avaa parhaimmillaan uusia mahdollisuuksia sivujen suunnitteluun ja visualisointiin.

Minusta kirja kansikin on jo niin upea joka herättää mielenkiinnon lukemiseen. Se vain, normaalihinta 55.70e. Jostain syystä kannesta tulee mieleen Da Vinci code....

tcss

Joulukuuta

Perjantai / 1 Joulukuu

Aamulla oli lähes +10 astetta lämmintä, tuntui jotenkin merkiliseltä joulukuun alun lämpötilaksi.

Vaikka en enää ole ollutkaan niin kovin jouluihminen, niin laitetaan nyt taustaksi hieman jouluisempaa tunnelmaa mielenvirkistykseksi.

Vanhempien poismenon jälkeen joulut eivät ole enää olleet kovin mukavia. Jos voisin, lähtisin jonnekkin hyvin kauas pois suomesta joulun ajaksi. Yksin kun ei ole kovin mukavaa viettää joulua. Itsensä pettämistä se kuitenkin olisi, siellä jossain kaukana sitä olisi yhtä yksinäinen, tosin kaikenlaista uutta kivaa olisi ympärillä tutkailtavana ja ennen kaikkea kuvailtavana.

Perusluonteentani kun olen vanhanaikainen, niin joulu on aina joulu, olipa sitten yksin tai ei. Siinä on tunnelmaa.

Toinen asia joka rajoittaa lähtemistä on raha. Muutaman päivän työputken jälkeen joulukuun tulopuoli näyttää 0euroa (lue nolla euroa!!!) Tili tulee joskus tammikuun puolella, eikä työkkäristäkään saa korvauksia ennen kuin on näyttää tilinauha mitä on ansainnut. Olen joskus aiemminkin joutunut samanlaisen tilanteeseen eikä paljon naurata.

Se työkin sitten muuttui etätyöksi kotona tehtäväksi joka sekin on oikeastaan tehty jo. Uudet websivut, muutamia esitteitä sekä juliste. Turku on köyhä kaupunki, jolla ei ole varaa antaa työhuonetta, konetta tai eikä missään nimessä tarvittavia ohjelmia. Tuo nyt ei ollut mitään uutta, edellisessä kaupungin työpaikassa kävi samoin, ei ollut edes pomoa joka sairastui ensimmäisenä työpäivänä. (huom, ei johtunut siitä että minä tulin töihin....) Hyvä kun jotain palkkaa maksavat edes.